TERVETULOA MUKAAN UUTEEN AIKAKAUTEEN!
SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE ON VAKAUTTA JA TURVALLISUUTTA AJAVA POLIITTINEN SOSIAALILIBERAALINEN RYHMITTYMÄ, JOLLA ON UUSIA ESITYKSIÄ MAAMME PERUSONGELMIEN RATKAISEMISEKSI. TYÖVOIMAPOLITIIKASSA, PERUSPALVELUISSA JA YHTEISKUNTAKEHITYKSESSÄ. ON AIKA LUODA UUSIA PELISÄÄNTÖJÄ TODELLISEN TASAVALLAN TURVAAMISEKSI.AJAMME VAHVOJA YKSILÖN VAPAUKSIA JA TOIMINTAOIKEUKSIA JOKAISELLE SUOMALAISELLE VAIKUTTAA TASAVALLAN KEHITYKSEEN OMASSA YMPÄRISTÖSSÄ JA LUODA OMALLA HENKILÖKOHTAISELLA VAIKUTUSOIKEUDELLA PAREMPI ELÄMÄN LAATU NIIN TYÖELÄMÄSSÄ, VAPAA-AJALLA KUIN YHTEISÖJEN VÄLISESSÄ TOIMINNASSA.
Olemme olleet mukana politiikan taustalla jo vuodesta 2005 jolloin joukko aktivisteja aloitti hiljakseen ryhmän keräämisen ruohonjuuritasolla. Nyt olemme ajan kuluessa kasvaneet koko maan käsittäväksi perustasolla toimivaksi toistaiseksi vapaamuotoisesti toimivaksi ryhmittymäksi, joka edelleen etsii mukaan ennakkoluulottomia ja nykymenoon kyllästyneitä kansalaisia. On aika ryhtyä rohkeasti ja päättäväisesti palauttamaan suomen sosiaalisesti tasa-arvoista ja turvallista yhteiskuntaa takaisin, käymme rohkeasti ongelmien kimppuun alkaen kunta-alan työpaikkojen turvaamisesta ylettyen globalisaation tarpeellisiin pelisääntöihin! Tule mukaan uuteen aikakauteen, SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE on meidän kaikkien käytettävissä ja jokainen kansalainen on meille edelläkävijä vapaine ajatuksineen ja esityksineen! LUE LISÄÄ JA OTA YHTEYTTÄ!
Valtio on yhtä vahva kuin sen kansalainen on.